torstai 23. maaliskuuta 2017

Liikunnan ilo!

Olen liian kauan elämästäni käyttänyt siihen, että minulta otettiin vammautumisen myötä pois liikunnan ilo. Mutta todellisuudessa se ei pidä paikkaansa. Minä en vain osannut suhtautua koko asiaan niin kuin siihen olisi pitänyt suhtautua. Olisin silloin tarvinnut ammattiauttajan tukea mutta sitä en saanut sairaalasta kotiutumisen jälkeen, enkä myöskään ymmärtänyt sitä pyytää. Sillä olisin päässyt pitkälle jos/kun olisin käyttänyt henkiseen kuntoutumiseen yhtä paljon aikaa kun käytän nykyään. Minusta tuntuukin nyt siltä, että 12-vuotta vammautumisen jälkeen olen päässyt henkisesti jaloilleni tuon ikävän tapaturman jälkeen. Tästä voisinkin kirjoitella vielä hieman lisää mutta jatketaan tästä joskus, enkä muuten ole varma olenko tätä asiaa käsitellyt blogissani aikaisemmin, sillä muistini on lyhyt kuin kananlento. 

Liikunnan tuottaman ilon ja positiivisen energian tunnen nyt yhtä voimakkaana kuin 15-vuotta sitten. Liikuntamuodot eivät juurikaan ole muuttuneet hirveästi. Asenne on vain ollut kateissa kun olen keskittynyt surkuttelemaan menetettyjä asioita. Tästä muuten saisi joku höpöhöpövalmentaja rahastuksen aiheen.
Mutta onhan se totta, että kun ei ole kavereiden kanssa päässyt yli kymmeneen vuoteen harrastamaan samoja juttuja, mitä ennen vammautumista tehtiin niin onhan se ollut todella kipeä paikka minulle. En ole koskaan siitäkään puhunut mitään mutta nyt voin sen myöntää julkisesti. Välttämättä itse harrastukset eli pallopelit kaveriporussa ei ollut minulle niin tärkeää vaan se, että sain touhuta kavereiden kanssa asioita, josta sain suuren nautinnon. Sekin on toki ollut kipeä paikka minulle, että minua ei ole vammautumisen jälkeen enää haluttu ottaa mukaan, koska joidenkin mielestä olisin ollut vain edessä, vaikka olen näyttänyt, että saatan pysyä samalla lailla mukana joskin eri roolissa. Se on varmasti ollut yhtenä tekijänä aiheuttamassa sen, että minusta on tullut tietyllä tavalla yksinäisen susi, vaikka nautin tietenkin kovasti sosiaalisista kontakteista. Olen uppoutunut kirjojen pariin, jotka ovat auttaneet oppimaan tästä maailmasta valtavasti asioita. Tietenkin olen myös oppinut kirjoittamaan ihana sujuvasti, minkä olen pystynyt kääntämään vahvuudekseni. Ilman negatiivisia tapahtumia elämässäni en olisi koskaan tullut näin elämään tyytyväiseksi ihmiseksi kuin nyt olen. Olen huono puhumaan itsestäni ja omasta elämästäni mutta sitäkin parempi kuuntelemaan muita, en osaa puhua tunteistani ja mieltä askarruttavista asioista mutta olen sitäkin parempi kirjoittamaan. Jokaisella on omat vahvuutensa myös minulla. Olen ollut itseni suhteen aina epävarma mutta nyt minusta tuntuu siltä, että olen löytänyt itseni. Kaikille muillekin hyvä ohje elämään on se, että minä olen minä ja jos jotakin haittaa niin se on hänen ongelmansa. Tämä lähti nyt vähän rönsyilemään mutta siihen minulla on taipumusta. Mukavaa kevättä kaikille!

Timppa

1 kommentti: