torstai 27. lokakuuta 2016

Muutan taloyhtiöön, jossa asuu pääasiassa vanhuksia. Kuvittelen sen tietenkin olevan rauhallinen paikka asua, vaikka onkin ihan kaupungin ytimessä. Olen aina kuvitellut, että tuollaisessa talossa olisi mukava asua, koska naapurit eivät ainakaan pidä meteliä. Mutta, kuinka ollakaan huomaan, että missään taloyhtiössä ei ollut niin levotonta. Mopot pärräävät yötä päivää vieressä kulkevalla kadulla. Juuri ajokortti-ikään saapuneet nuorukaiset rummuttavat opintotuella ostettuja streoitaan. Mutta siihen tottuu ja äänieristeet ovat niin hyvät, että ne vaimentavat kaiken melusaasteen.

Jo ensimmäisellä viikolla kun olen saanut tavarat purettua omille paikoilleenn huomaan, että asunto onkin hyvin epämiellyttävä paikka asua. Alan lähes heti katumaan muuttoani siihen. Entinen asuntoni on vuokrattu, joten alan salaa haaveilemaan jos pääsisin muuttamaan takaisin siihen. Ensimmäisen viikon aikana minut kutsutaan kahteen asuntoon juttelemaan ”taloyhtiön asioista” ja kahvittelemaan. Kummassakaan palaverissa ei puhuta taloyhtiön asioista vaan kysellään minun taustoistani. Sanakaan sanomatta toinen mummoista tietää minusta yllättävän paljon. Päätän kuitenkin, että vastaan jokaiseen kysymykseen jotain. Välillä vastaan rehellisesti ja välillä päästän suustani valkoisia valheita kun tunnen oloni hyvin vaivautuneeksi. Alan ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen hikoilemaan, koska minua oikeasti ärsyttää hukkaan heitetty aika, kun palaverissa ei haluttukaan puhua taloyhtiön asioista muuten kuin, että toisen rouvan asunnon lattia ei ole talvella tarpeeksi lämmin. Tunnustelen ilmastoa ja tunnen sen jopa epämiellyttävän lämpimäksi, jopa kosteaksi. Huomaan seinallä digitaalisen lämpömittarin, joka osoittaa lämpötilaksi 24.6 astetta. Alan epäilemään rouvan mielenterveyttä. Kahvikin on niin vahvaa, että en meinaa saada sitä kurkusta alas.
Ja tämä lattialämmityksestä taistelu jatkuu koko kaksi vuotta ja tasan niin kauan kuin minä siinä asun. Rouvan poikakin alkaa soittelemaan minulle ja hän vaatii tutkimuksia lattialämmön suhteen. Pitkin syksyä käyn rouvan asunnossa toteamassa, että lattia on lämmin mutta hän valittaa, että se ei ole kaikista kohdista niin lämmin kun hän haluaisi. Yritän selittää niin hyvin ja varovasti kuin osaan, että se on täyisin normaalia. Mutta se ei auta. Käyn pesuhuoneessa kokeilemassa onko lattia lämmin ja se suorastaan hohkaa lämpöä. En löydä enää sanoja, minulle tulee paha olo, koska asunnossa on niin kuuma. En halua jäädä kahville enkä istuskelemaan siihen asuntoon.
Kun toisen rouvan parvekkeenlasi ei mene kiinni minut hälytetään paikalle ja käyn sankarina laittamassa ikkunan kiinni. Minut pyydetään kahville ja huomaan, että en pääse siitä enää pakoon, koska kahvit on kaadettu jo kuppiin. Juttelemme siinä niitä näitä, kunnes minulle aletaan ehdottelemaan sellaisia asioita, joita en olisi koskaan halunnut kuulla. Lattialämmityksen kanssa taisteleva rouva ehdottaa minulle, että alkaisin kulkemaan eläkeläisten kerhossa tiistaina puolenpäivän aikaan. Keksin äkkiä tekosyyn postua asunnosta. Sen jälkeen en enää mene kahvittelemaan kummallekaan, vaikka minut kahville kutsuttiinkin useaan otteeseen.
Minua alkaa kahden vuoden aikana hyvinkin ärsyttämään se kun monesti joko kotoa poistuttuani ja palattuani huomaan pään ikkunassa. Liikkeeni rekisteröitiin. Monesti kun tulen kotiin niin rouva on pimeässä rappukäytävässä vastassa ja hänellä on aina minulle jotain ”tärkeää” asiaa. Taloyhtiö kokouksessa hän yrittää peittää kyttäilyään, hän kysyy minulta olenko ollut reissussa kun minua ei ole näkynyt. Vastattuani hän kertoo, ettei hän seuraa keitä ulkona liikkuu. Meinasin sanoa, että kylläpä seuraat ja vieläpä hyvinkin tarkasti ja suurella intohimolla.
Kun seuraava syksy tulee niin sama homma saa jatkoa jo syyskuussa. Rouva vaatii toiselta taloyhtiön jäseneltä, että lattialämmitys kuuluisi kuvata, koska siellä ei ole tarpeeksi lämmin. Pohdimme asiaa ja tulemme siihen tulokseen, että lattiat eivät voi ollakaan lämpimiä, koska kaupungin lämpölaitos ei ole kytkenyt vielä lämmitystä päälle. Lattialämmitys siis kulkee kaukolämmön kautta. Mitään teknisiä yksityiskohtia siitä en osaa kertoa.

Toinen mielenkiintoinen häiriötä aiheuttava tekijä tuossa talossa oli se kun yläkerrassa asuva herrasmies alkoi imuroimaan joka aamu siinä kuuden seitsemän välissä. Muutaman kerran kävinkin häntä huomauttamassa siitä mutta hän ei ottanut siitä opikseen vaan jatkoi toimintaansa. Säännöksi muodostui se, että ainakin maanantaisin imuroitiin viikonlopun pölyt pois ja sitten keskiviikkona seuraavan kerran. Minustakin alkoi kehittymään pieni naapurikyttääjä. Usein onneksi sain unen uudestaan mutta liian usen en ja sehän minua kismitti, koska tykkään valvoa myöhään illalla ja herätä vähän myöhemmin. Monesti olen miettinyt minkälainen ihminen täytyy olla, joka alkaa imuroimaan joka aamu kuuden aikaan kun vielä tietää, että se saattaa jotakin häiritäkin. Kaikki ei elä samanlaista elämää kuin hän, että aamulla imuroidaan ensimmäisenä. Miettikää imuroidaan. Voiko mitään epämiellyttävämpää olla kuin imuroiminen noin niin kuin ylipäätään.

Mutta nyt onneksi asun omassa uusvahassa asunnossani. Eikä tarvitse kuunnella moponpärinää, imuroimista aamutuimaan ja lattialämmityksen ongelmista vaikka niitä ei ollutkaan. Kaikkein paras juttu muuten oli kun tämä rouva uhkasi pyytää lääkäri vävynsä paikalle kun emme häntä uskoneet.

Tällainen tositarni tällä kertaa :)

 Timppa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti