maanantai 7. maaliskuuta 2016

Ensimmäiset päivät tällin jälkeen

Ensimmäiset päivät ja viikot tälliin jälkeen menivät koomassa. Osittain keinotekoisessa sellaisessa, koska vammani olivat sitä luokkaa, ettei riskejä haluttu ottaa. Aivoissani oli seitsemässä eri kohdassa verenvuoto mutta kuitenkin sen verran maltillisia, ettei leikkauksia tarvittu mutta minut pidettiin silti nukutuksessa, että paine päässä ei kasva liian suureksi. Pari kertaa tuon kahden viikon aikana minut herätettiin, joista toisen muistan kunnolla mutta toista en muista ollenkaan. Kuulemma olin horissut samat asiat uudestaan kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Ihmiset eivät yleensä ole uskoneet tätä todeksi mutta käydessäni taistelua elämän ja kuoleman välillä koin sen mitä moni muukin ihminen on vastaavassa tilanteessa kertonut kokevansa. Olin muka jossakin laivassa ja minulle kerrottiin, että sinun täytyy uida tuonne toiselle puolelle, jotta selviät. Siitä alkoi armoton taistelu keinuvassa laivassa kohti parempaa ja pitkän taistelun jälkeen tunsin voittaneeni sen pahimman viholliseni. Sen jälkeen tunsin oloni tyyneksi eikä minulla ollut enää mitään hätää, sitä ennen kyllä tunsin, että tästä taistelusta en selviä. En tiedä, miksi noita tuntemuksia kutsutaan, itse olen aina ajatellut niiden olevan jonkinlaisia hallusinaatiota mutta eivät ne kait niitä kuitenkaan ole.

Kahden viikon kuluttua heräsin todellisuuteen ja miespuolinen hoitaja totesi, että nyt sinun on syötävä itse tämä jugurtti. Otin lusikan käteeni mutta en jaksanut pitää sitä kädessä vaan se tippui lattialle. Olin kuin vauva, jota vanhemmat ruokkivat, olihan minulla vaipat ja kaikki muutkin tykötarpeet, joten olin tehnyt paluun varhaiseen lapsuuteeni. Tuona samaisena päivänä minut siirrettiin lasten teho-osastolle ja huonekaverina oli vasta syntynyt lapsi, joka kamppaili elämästään.

Olin sekaisin, koska minulle oli tottakai annettu kovat lääkkeet, että elämä olisi kivuttovampaa ja ne lääkkeet olivatkin niin hyviä, etten tuntenut kipua laisinkaan. Mutta pää oli sekaisin ja sitä edesauttoi muun muassa paha aivotärähdys. Kaikista parhaiten tuota tilaani kuvaa se, että siskoni tuli miehensä kanssa minua katsomaan ja kysyinkin kohteliaasti muutaman minuutin päästä, että milloin te lähdette? Toisaalta hupaisaa ja surkuhupaisaa ja kaikkea siltä väliltä.

Seuravalla kerralla taas lisää


Timppa

1 kommentti: